tiistai 15. maaliskuuta 2016

Light + Building 2016

Valaistus, sähkötekniikka, energia ja rakennusautomaatio messut Frankfurtissa


Lasse lähti 13.3 alkaneille Light + Building valaistusmessuille, jotka pidetään joka toinen vuosi (parillisina vuosina) Saksan Frankfurtissa.
Toissavuotisilta messuilta tuliaisina minulle hän toi kasan esitteitä ja itselleen, nähtyä ja koettua, viimeisintä tietoa, ideoita ja inspiraatiota valaistuksen ja sähkötekniikan saralta. Muutaman päivän messuvierailun aikana ei ehdi keskittyä kuin itseään kiinnostavimpaan. Messualue on laaja ja kattava kokonaisuus. Paljon messuilta löytyy myös nippelitietoa, mikä myös kiinnostaa, onhan hänellä aina ollut hieman "insinöörimäinen" ote ja asenne valoon ja valaisuun. Tämän vuoden messuilta odotan myös mahdollisuuksien mukaan muutamia kuvaterveisiä.




"Welcome to Light + Building

 The world’s leading trade fair for lighting and building services technology


Smart system solutions and modern design are the foundation for enhancing the quality of life. Therefore, the motto of Light + Building 2016 is ‘digital – individual – networked’. These three aspects are the keystones for the creation of ‘modern spaces’ that also contribute to an improved quality of life."    
- http://www.messefrankfurt.com/frankfurt/en.html



Quelle - Messe Frankfurt Exhibition GmbH / Pietro Sutera

lauantai 5. maaliskuuta 2016

60-l talo, Espoo

Kokonaisvaltainen sisustussuunnitelma


60-luvulla rakennetun talon alkuperäinen omistaja oli pitänyt rakennuksesta hyvin huolta ja remontoinut tiloja vuosien varrella. Osa tilojen ilmeestä oli kuitenkin vahvasti kahdeksankymmen lukua, mikä ei uutta omistajaperhettä miellyttänyt. Koska sisätilojen ilmettä oli tarkoitus yhtenäistää ja tilojen toimivuutta parantaa, tehtiin taloon kokonaisvaltainen sisustussuunnitelma.

Sisääntulon yhteydessä oli valtaisa hallimainen tila, jonka molemmissa päissä oli suuret seinän kokoiset ikkunat ja kulku pihalle. Huone oli ollut alunperin kylmä, katoksellinen autotalli, joka oli jo aiemmin muutettu osaksi asuintiloja. Tuolloin tilaan oltiin rakennettu myös takka ja huone oli palvellut sekä eteisenä, että saunan vilvoittelu- ja takkahuoneena. Neliöitä talossa oli riittävästi perheen kokoon nähden, lapset saisivat omat huoneeet, mutta paikka työhuoneelle ja vanhempien makuuhuoneelle puuttui. Lisäksi kylpyhuoneessa oli tilaa vievä poreamme, mitä ei haluttu säilyttää. Pyykkihuolto oli aiemmin toiminut kellarissa, jonne ei ollut suoraa kulkua sisätiloista - joten tällekin asialle tuli löytää parempi ratkaisu.



Huoneiston pohja pyöritettiin muutamaan otteeseen uusiksi, kunnes luonteva tilaratkaisu löytyi. Eteinen jaettiin kahtia. Tilaan rakennettiin uusi väliseinä, johon tuli leveä seinän sisään piiloutuva liukuovi, sekä yläikkunat, joiden kautta valo pääsisi kulkemaan tilasta toiseen. Uusiin rakenteisiin haettiin muotokieltä talon alkuperäisestä tyylistä. Talon tummat ikkunanpuitteet olivat varsin ilmeikkäät ja niiden värimaailmaa jatkettiin muualle sisätiloihin.
Suurin muutos tehtiin saunan ja kylpyhuoneen tilaratkaisuissa. Seinälinjat pidettiin paikoillaan ja olemassaoleva viemäröinti ja vesipisteet huomiotiin suunnitelmassa, muuten tilajakoa voitiinkin pyörittää uudelleen. Luonnosvaiheessa syntyi erinäisiä vaihtoehtoja, varsinkin kun alunperin pyrittiin mahduttamaan myös sauna varsinaiseen kylpyhuoneeseen. Lopullinen versio on mielestäni hyvin luonteva ja toimiva, ja mikä tärkeintä tila on uutta perhettä palveleva.
- Useinkaan ei ole järkevää miettiä sisustusta vieraita liiaksi ajatellen...

Valmiit tilat ovat värimaailmaltaan hyvin neutraalit. Ne luovat pohjan jota on helppo muuttaa esim. tekstiilien ja irtokalustuksen avulla. Kaikki seinät maalattiin lämpimän harmailla sävyillä, eri tiloissa hieman sävyä ja tummuusastetta vaihdellen. Kiintokalusteet uusittiin, vaatekomeroiden ovet ovat kiiltävän valkoiset, muuten säilytyskalusteet ovat mustanruskeat. Kaikkia pintoja, kuten esim. huoneitilojen lattiapintoja ei uusittu, joten näiden tuli sopia uuteen värimaailmaan. Myös asukkaiden olemassa oleva irtokalustus huomioitiin suunnitelmassa ja vaikutti valintoihin. Pitkälti perheen olemassa olevat kalusteet löysivätkin uudesta kodista paikkansa. Vanhoja kalusteita uudistettiin mm. verhoiluja uusimalla ja puupintoja maalaamalla. Lisäksi tehtiin muutamia uusia irtokalustehankintoja, joilla täydennettiin uuden kodin sisustusta.


Takka sijoittui uuden väliseinän myötä eteisen puolelle. Takan edustalle mahtuisi muutama pieni nojatuoli tunnelmallisiin iltahetkiin, esim. Kilta-tuolit, joita perheeltä jo muutenkin löytyi. Koska takkaa käytetään harvoin, ei tuolejakaan tilaan hankittu. Nyt takkatuli syys- ja talviaikaan luo lämpimän vastaanoton vieraiden saapuessa kylään.

Eteishallin perälle syntyneeseen uuteen huoneeseen sijoittui makuuhuone, josta tuli vanhempien oma tila. Makuuhuone yhdistyy tilamuutoksen myötä suoraan kylpyhuoneeseen ja jää selkeästi erilleen kodin muista asuintiloista. Näkymä seinän kokoisesta ikkunasta kuusiaidalla rajatulle suojaiselle takapihan patiolle on ihana vuoden ympäri. Huoneiston kaikki kiinteät säilytyskalusteet uusittiin yhtenäisiksi, kiiltävän valkoisiksi, jotka ovat selkeän modernit ja kestävät aikaa eleettömyydellään. Kattoikkunat voi yöksi sulkea pimennysverholla, joka kulkee lähes näkymättömästi vaijerissa ja laskostuu seinän vierelle. Tiloissa on nyt yhtenevä värimaailma. Näkymä eteisen sisääntulosta on edelleen muutoksen myötä avara, ja katse jatkuu makuuhuoneen läpi aina takapihalle asti.


Kylpyhuone ja sauna suunniteltiin ja rakennettiin pohjia myöten uudelleen. Kylpyhuoneeseen rakennettiin uusi ovi, kylpyhuoneen ja makuuhuoneen välille. Aiemmin takkahuoneeseen ja patiolle kuljettiin suoraan saunan kautta. Suunnitelmassa sauna jäi vanhalle paikalleen, mutta sisätila muokattiin nykytilanteeseen paremmin istuvaksi. mm. ikkuna ja ovi eteishalliin poistettiin ja järjestystä muokattiin muutenkin toimivammaksi. Saunan olemassa oleva panelointi voitiin käyttää osittain uudelleen, se korjattiin ja sävytettiin mustaksi, tilan ilme vaihtui kertaheitolla. Tumma värimaailma yhdistyy hyvin rakennuksen ikkunapuitteiden ja -listoituksen tummaan sävyyn. 

Kylpyhuoneeseen tuotiin olemassa oleva amme ja tilassa ollut isokokoinen poreamme poistettiin. Muuten kaikki kalusteet, rakenteet ja pinnat uusittiin ja pyöritettiin uuteen järjestykseen. Tilaan rakennettiin muuratuin seinin rajattu erillinen suihkutila. Lavuaari on riittävän leveä kahdelle. Lisäksi kaksi erillistä pesuallashanaa tekee lapsiperheen aamu- ja iltatoimet sujuvammiksi. Tilassa käytettiin lattiassa harmaata 10x10 kuivapuristelaattaa ja samaa laattaa, koossa 30x60cm, käytettiin suihkutilassa ja sitä rajaavissa seinissä sekä allaskalusteen taustaseinässä. Muuten tilan seinät laatoitettiin 30x60 kokoisin kiiltävän valkoisin laatoin.


Avarasta eteisestä kuljetaan asuintiloihin kapean, entisen tuulikaapin kautta. Tila erottaa eteishallin selkeästi muista tiloista ja sitä korostettiin tummimmalla sävyllä. Valkoiset pariovet näyttivät irrallisilta eteistilassa ja jälkikäteen asennetuilta (mitä ne olivatkin). Pariovet maalattiin ikkunapuitteiden sävyyn, jolloin ne sulautuivat rakennuksen tyyliin. Vaikka ovet ovat harvoin kiinni, ovat ne kätevät silloin kun vanhemmat haluavat viettää saunailtaa, äänet eivät kantaudu samalla tavoin lastenhuoneisiin.

Tummasta käytävästä tilat avautuvat isoon olohuoneeseen. Olohuoneessa olemassa olevat kalusteet löysivät hyvin paikkansa vain pienillä lisäyksillä. Säilytyskalusteet, ruokapöytä, tuolien verhoilu, tekstiilit ja matot uusittiin. Olohuoneesta on yhteys keittiöön sekä lastenhuoneisiin. Kellarissa oleva erillinen tila rakennettiin kotitoimistoksi. Keittiöremontti jäi tässä vaiheessa remontin ulkopuolelle, sen aika tulisi myöhemmin. Uutta tilajakoa mietittäessä keitiö jo huomioitiin suunnitelmassa pohjatasolla, kaikkea ei kuitenkaan tarvitse aina toteuttaa heti.

Lastenhuoneissa jatkuu sama värimaailma, kuin mitä muissakin tiloissa on käytetty. Tiloihin lisättiin vain ripaus voimakkaita tehostesävyjä. Lisäksi lasten leluista, piirroksista ja askarteluista syntyy tilaan paljon lisää väriä, jolloin neutraali pohja on vain eduksi. Myös lastenhuoneissa yhdistyy uudet ja aidosti vanhat kalusteet, joista useimmista löytyy tarina taustalta.

Valokuvat: Päivi Räihä ja Kiinteistömaailma.